JP Koskisen romaanin valikoituminen kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi 2019 osoittaa, että hyvän tarinan ei tarvitse olla rakenteellisesti erityisen monimutkainen. Kirjassa pieneen Kaarle-poikaan syttyy voimakas unelma lentämisestä, kun hän tapaa lentonäytöksessä Atlantin ylitse ensimmäisenä lentäneen Charles Lindbergin. Tätä unelmaa kohden poika pyrkii herkeämättä, ensin Amerikassa ja sitten Neuvostoliitossa.

Kirjan henkilöt ovat syntyään suomalaisia, jotka menivät hyvän elämän toivossa ensin Amerikkaan ja sieltä laman iskiessä muuttivat Neuvostoliittoon. Uutta yhteiskuntaa lähti itään rakentamaan suuri joukko amerikansuomalaisia, ja toiset myös suoraan Suomesta rajan yli. Moni joutui Stalinin vainojen uhriksi, varsinkin Amerikasta tulleet, epäiltyinä kapitalismin myyrinä. Kaukaa viisas Stalin vangitsi ihmisiä ennen kuin heistä tuli nälissään varkaita, Koskinen kirjoittaa.

Hyvänä kirjailijana Koskinen on asettanut haaveet ja elämän karun todellisuuden kauaksi toisistaan. Jännite näiden kahden välillä säilyy hienosti tarinan ajan. Lukijalle hän tarjoilee monia vastoinkäymisiä, joihin Kaarle joutuu.

”Ihmiset olivat erilaisia, aivan kuin koneetkin.”

Sosialismin rakentaminen pyrki ihmisten samankaltaistamiseen. Kenellekään ei sallittu erilaisia oikeuksia – poikkeuksena olivat valtaa pitävät poliittiset komissaarit. Heidän armoilleen kirjan henkilöt kukin vuorollaan joutuvat. Kaarle pääsee ensin toteuttamaan unelmaansa. Hän harjoittelee lentämistä aluksi purjekoneilla ja sitten erilaisilla moottorikoneilla. Lahjakkaan pojan taidot kehittyvät niin hyvin, että hän pääsee sotalentäjäksi, kun saksalaiset rynnivät kohti Leningradia.

Neuvostoliiton sekavat olot sodan aikana ja sen jälkeen tarjoavat Koskiselle paljon mielikuvituksen mahdollisuuksia Kaarlen elämänvaiheisiin. Välillä lukijakin jo luulee unelmien karkaavan, mutta kuten lennettäessä, syöksyjen ja silmukoiden jälkeen voi ilmaa löytyä siipien alle. Tarinan loppupuolelle Koskinen onnistuu luomaan lukijan mielenkiintoa ja mielikuvitusta ruokkivan uuden vaiheen. Ei ole merkitystä sillä, onko Koskinen tempaissut omasta pulppuavasta mielikuvituksestaan asioita, vai onko niissä ripaus totta mukana.

Neuvostoliiton ja Amerikan kilpailu avaruuteen pääsemisestä oli kiivaimmillaan 1950-luvun lopulla ja alkavalla uudella vuosikymmenellä. Vertauskuvallisuutta tarinaan tuo se, että Amerikasta Neuvostoliittoon ajautunut poika on pyrkimässä ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen. Kreisi boi Kaarle saa viimein sellaiset siivet selkään, että lentää aluksessaan ennen Juri Gagarinia.

Raamatullisesta sanonnasta muunnoksena kirjoitettu ”Elä myös maan päällä, älä ainoastaan taivaassa!” sopii monessa mielessä kirjan tunnukseksi. Kaarlelle sanottuna se tarkoittaa, että täytyy osata elää muiden ihmisten säännöillä maan päällä, eikä vain unelmoida.

Minulle se tarkoittaa myös, ettei pidä jättää asioita tapahtuvaksi mahdollisessa tulevassa taivaassa. Tätä en vielä silloin ajatellut, kun makasin pikkupoikana lumihangessa ja tuijotin iltataivaalle – etsien Sputnikin valoa.