Kriitikot arvostelivat tylysti Risto Rasaa, kun hän kirjoitti 1970-luvulla luonnosta kauniita runojaan. Ne eivät olleet tarpeeksi yhteiskunnallisia vuosikymmenellä, joka valjasti taiteenkin poliittisten muutosten voimaksi.

Harva tajusi silloin, että Rasa oli edellä aikaansa. Hän oli perehtynyt Euroopassa nousseisiin luonnonsuojeluaatteisiin. Risto Rasa kirjoitti surullisesta linnunäänestä tai yksinään hakkuuaukiolla nököttävästä linnusta.

Hänen runonsa olivat paljon laajemmin yhteiskunnallisia kuin silloin aavistettiinkaan. Nyt jos koskaan yhteiskunnallisuus runoissa on niiden hyvyyttä lisäävä tekijä. Tämä aika kaipaa rasamaista luonnosta huolehtimista.