Kari Hotakaisen Opetuslapsi on ankara kuva länsimaisten kristillisten arvojen onttoudesta. On houkutus ajatella Hotakaisen kirjoittavan siitä, kuinka nykyiseen elintasoon johtaneet ahneet arvomme ovat johtamassa kohti tuhoa. Kirja on armoton, mutta ei ankea. Se kertoo kuinka sijaiskotiin sijoitettu ja väärinkohdeltu Maria näkee vauraiden ihmisten ahneuden ja arvojen tyhjyyden.

Kolmisenkymmentä teosta kirjoittanut Hotakainen on juhlavuoden taitteessa. Hän aloitti 40 vuotta sitten runokokoelmallaan Harmittavat takaiskut. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän kertoi vuonna 2000 teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet:

”Nämä vieraantumisen teemat ovat risteilleet kautta tuotantoni ja itse asiassa jo 80-luvulla olen ennustanut kirjoissani länsimaisen yhteiskunnan rappion.”

Nyt Hotakainen kirjoittaa: ”Emme voi elää enää samalla tavalla, ei hän enkä minä. Olemme kulkeneet lavean tien päähän, mistä alkaa polku, ei enää tie.”

Kirja jakaantuu seitsemään osaan: Sijoitusnarttu, Keräilijä, Järjestelijä, Valittu kansa, Kuulija, Synnintunnustus ja Yhteys.

Sijoitusnarttu esittelee Marian, joka on lapsena sijoitettu uuteen kotiin. Hotakaisen humoristisesti nimi tulee sellaisista koirista, jotka sijoitetaan uuteen kotiin ”lainaksi” odottamaan pentujen tekemistä. Hän ei siis kirjoita osakkeisiin sijoittavasta naisesta. Päähenkilön nimeäminen Jeesuksen äidin mukaisesti tuo ajatuksen siitä, että Hotakainen laittaa lukijan vertaamaan elämisen ehtoja ja arvoja ajanlaskumme alun ja nykyisen elämämme välillä.

Keräilijässä mukaan tulee panttivankineuvottelija, poliisi, joka hahmottaa ammattinsa tiedonmurujen keräilijäksi. Hänestä kehkeytyy draaman vaatima vastapari Marialle.

”Olen ammatiltani rikostutkija, mutta jos itse saisin päättää, kutsuisin itseäni keräilijäksi. Kerään murusia, jälkiä, vihjeitä. Huudot ovat kuiskauksina maailmalla, ja faktat murusina pitkin pientareita.”

Järjestelijässä Maria kertoo oikeista vanhemmistaan ja valitsee ne henkilöt, jotka ovat tuottaneet hänelle kärsimyksiä suoraan tai välillisesti. Hotakaisen Marian äiti oli harras ihminen, joka siunasi kaiken ympärillään. Myös raamatussa Jeesuksen äiti, Maria, oli sijaissynnyttäjä Jumalalle ja Jeesus sai ”sijaisvanhemmat” Josefista ja Mariasta.

Valitussa kansassa lukijalle esittäytyy kolme länsimaista kulutusyhteiskuntaa kuvaavaa ja ammatillisesti tarkkaan valittua. Ensimmäisenä vakuutuslääkäri, sukupuoleltaan mies, jos se nyt ketään kiinnostaa, kuten Hotakainen huomauttaa. Toisena mukaan tulee syöjä eli ravintolakriitikko ja kolmanneksi näyttelijä.

Kuulijassa Hotakainen vie lukijan panttivankitilanteeseen, johon valitut ihmiset joutuivat Marian kanssa.

Synnintunnustus ja Yhteys kuljettavat tarinaa kohti elämän ja kuoleman peruskysymyksiä.

Rappio vie kohti tuhoa

Yhteiskunnan arvojen rappio on vahvasti esillä ihmisissä, jotka Hotakainen on kirjaansa kuvitellut. Marian lisäksi purjehdusta harrastava vakuutuslääkäri, näyttelijä ja ravintolakriitikko joutuvat elämän ja kuoleman rajapinnalle. Panttivankitilanne vie lukijan pelkäämään pahinta, mutta uskomaan ratkaisuun. Hotakainen karsii onnellisten ratkaisujen todennäköisyyttä, kuten nykyisessä maailmassamekin vaihtoehdot vähenevät maapallon resurssien rajallisuuden ja ihmisten ahneuden takia.

Tapahtumia kuvaavien jaksojen lomaan Hotakainen on kirjoittanut raamatullisia ajatelmia, jotka ovat kuin uusitestamentillisia rukouksia.

”Anna minulle heikkoutta paljastaa sisin, anna minulle heikkoutta murtua osiin. Niin kuin murtuvat osiin enkelit, joita ei ole olemassakaan, mutta jotka elävät sen hetken, kun niitä ajattelemme. Ota minulta se, mikä minua painaa, anna minulle se, mikä minulle ei kuulu.”

Nämä viittaukset raamattuun houkuttavat lukijaa pohtimaan kristinuskon pohjalta muodostuneiden arvojen hyvyyttä ja kestävyyttä.

”Usko, toivo ja rakkaus ovat pilipalituotteita verrattuna kateuteen. Kateus ja siitä kumpuava katkeruus ovat valtavia voimavaroja, jotka otan nyt hyötykäyttöön.”

Kari Hotakainen kertoo Keravan kirjaston haastattelussa, että kaksi kolmasosaa kirjasta on vanhatestamentillista ja loppu muuttuu uudeksi testamentiksi. ”Maria vie opetuslapsena Jeesuksen sanomaa eteenpäin. Mieleltään sekaisin mennyt Maria haluaa opettaa länsimaista ihmistä. Maria katsoo maailmaa sellaisin silmin, jolla ei ollut koskaan varaa valita kahden asian välillä”, Hotakainen sanoo.

Maria ei selvästikään usko vanhojen arvojen oikeellisuuteen ja päättelee ahneuden ja katkeruuden vievän maailmaa kohti tuhoa.

Panttivankeina vakuutuslääkäri, ravintolakriitikko ja näyttelijä joutuvat luopumaan nykyelämän hienouksista ja sopeutumaan uhkan alla elämään. Ensimmäisenä Maria ottaa heiltä ihmisen elämään kiinteiksi hitsautuneet kännykät.

”Ottaessani heiltä puhelimet otin heiltä kaiken. Nyt he ovat kädettömiä, avuttomia kaksijalkaisia. He ovat vapaita, mutta eivät kestä vapautta, vaan haluavat takaisin vankilaan, verkkoon. He tuijottavat kaihoisasti jäteastiaa, jonne hautasin heidän yhteytensä ulkomaailmaan. Ihmisetön tapahtumattomuus iskostukoon heihin ja parantakoon heidän likaisen, rikkinäisen sielunsa.”

Sijaisvanhemmat, vakuutuslääkäri, ravintolakriitikko ja näyttelijä ovat harhautuneet ajattelemaan, että he elävät muiden ihmisten toiveet huomioiden. He hoitavat kuntoaan, lahjoittavat rahaa ja toimivat omasta mielestään vastuullisesti. Maria näkee kuitenkin kaiken tuon sisällyksettömänä vain oman mielenrauhan turvaamisena. Harhaisen täydelliseen maailmaan Marialla ei ole pääsyä, hän jää väistämättä sen ulkopuolelle.

”Yksilöllisyys ja liberalismi. Ovatko ne arvoja vai vaurauden mukanaan tuomia torkkupeittoja? Purjehtija sanoi jossain haastattelussa olevansa feministi ja tasa-arvon kannattaja. Miten se mahtaa toteutua hänen elämässään? Näyttelijä kertoi olevansa vihreä ja kannattavansa luonnonsuojelua. Vihreä kateudesta? Miten kannatetaan luonnonsuojelua? Kertomalla siitä sosiaalisessa mediassa? Klikkaamalla puun kuvaa?”

”Matkustettiin maailman ympäri ja laitettiin kymmenen euroa kuukaudessa merten puhdistukseen. Luontoa tuhottiin, mutta sitä arvostettiin puheissa.”

Hotakainen on aiemmissakin kirjoissaan ja puheissaan soimannut tunteiden ylikorostamista. Pörssikurssit säikähtävät ja reagoivat kuin ihmiset, hän on puhunut. Opetuslapsessa Marian käyttäytyminen on riisuttu tunteettomaksi siinä vaiheessa, kun hänelle on tehty tarpeeksi pahaa. Nyt hän näyttää, miltä se tuntuu.

”Tunne on tämän maailman epäjumala, tunnetta palvotaan ja kumarretaan kuin kultaista vasikkaa. Hän näyttelee hyvää, mutta minulle hänen roolinsa ei mene läpi.”

Kirjaa Hotakainen viimeisteli keväällä, kun venäläiset sotilaat vyöryivät Ukrainaan. Ylivoiman sokaisema maa luuli valtaavansa naapurin salamasodalla. Muutamista kohdista tulee mieleen, että ne on kirjoitettu juuri kevään tapahtumien aikaan.

”Naamiot on riisuttu, olemme eläimiä, enää ei tarvitse leikkiä ihmistä.”

”Ylivoima on huono voima. Ylivoimainen sokeutuu, vaikka väittäisi näkevänsä kauemmas kuin muut. Ylemmyyden tunto on tunnottomuutta, se on vaarallista – sellaiseen meilläkään ei ole varaa, vaikka voimankäytöllisesti olemme vahvoja häneen verrattuna. Nöyryydestä puhutaan sakeaa paskaa, se sana on kokenut valtavan inflaation, silti sanon tämän tosissani: meidän on oltava nöyriä arvaamattomuuden edessä.”

Ontot miehet

Opetuslapsi-romaanissa on kaikuja myös kauempaa kuin Hotakaisen uran alusta. Hän on runoilijataipaleensa alkuvaiheessa lukenut varmaan myös T.S. Eliotin Autio maa -kokoelman. Sen sisältämästä Ontot miehet -runoelmasta (Tuhat laulujen vuotta, koonnut ja suomentanut Aale Tynni) voi löytää samoja sävyjä kuin Hotakaisen romaanista. Raamatullisten viittauksien lisäksi runo kuvaa kuinka onttoja arvomme ovat ja maailma kulkee kohti tuhoaan. Runon miehet ovat lähellä elämän päättymistä. Välissä on muutama raamatullinen lausahdus:

”Sillä Sinun on Valtakunta.” Eliotin runossa vilistävät rotat: ”rottain jalat lasinsirpaleilla kuivassa kellarissamme” (Tuhat laulujen vuotta, koonnut ja suomentanut Aale Tynni).

”Rotta on hiljaa, se vaistoaa aikansa käyneen vähiin, kauaa ei enää ole ihmisillä varaa heittää roskiin hyvää ruokaa, puoliksi syötyjä lounaita, päivän vanhoja leikkeleitä, pari kertaa järsittyjä kanankoipia.” (Kari Hotakainen: Opetuslapsi)

Samankaltaisuutta löytyy myös lopun ajan enteellisyydessä.

”Tämän nykyisen menon on loputtava. Tämän, jonka kyytiin en edes ehtinyt päästä. Tämän, jonka hedelmistä en päässyt nauttimaan. Tämän, jonka te rakensitte hiekalle. Tämän, jolle annoitte ikuisen takuun.”

Kari Hotakainen: Opetuslapsi

”Nälkäiset saavat kostonsa ennemmin tai myöhemmin, näin on kirjoitettu. Viimeisellä tuomiolla vanhentuneet ruoat muuttuvat tuoreiksi ja kauniisti lautaselle sommitellut erikoisannokset homehtuvat vihreähuntuisiksi iljettävyyksiksi. Vielä tulee se päivä, kun nälkäiset rynnivät kylläisten pöytään ja luu löytää kurkkunsa.”

Kari Hotakainen: Opetuslapsi

Katso keskusteluni Kari Hotakaisen kanssa

Haastattelin kirjailija Kari Hotakaista 15.9.2022 Keravan kirjastossa. Voit katsoa koko keskustelumme Keravan kirjaston YouTube-kanavalta.