Johanna Venho onnistuu välttämään kaikki tavanomaistamisen vaarat, jotka olisivat rajoittaneet hänen kuvittelemaansa Sylviä. Monella ihmisellä on vahvoja mielikuvia Sylvi Kekkosesta, joka oli lähes kaksikymmentä vuotta maamme ensimmäinen nainen. Minut yllättivät romaanin naiskuva ja kertomus vallan lähellä olevan vaikuttajan persoonasta.

Romaanissa Venho on ottanut hyvin tarinaan sopivan rakenteen. Oman kertojaäänen lisäksi Sylvistä kuvaa yrittää muovata piirtämällä ja savipäätä muotoilemalla taiteilija Essi Renvall. Hän tuskailee, kun ei saa Sylvin luonnetta esiin. Keskustelukumppanina on Urho Kekkosen lisäksi myös kirjailija Marja-Liisa Vartio. Läpi kirjan juonteena kulkee se, kuinka ensimmäinen nainen joutuu koko ajan olemaan muiden katseiden ja arvostelun kohteena.

Kirja keskittyy ajallisesti paljon vuoden 1966 elokuuhun ja Sylvin käyntiin lounaissuomalaisella mökillään Suomusjärven Katermassa. Siellä Sylvi lukee vanhoja päiväkirjamerkintöjään ja miettii ajatuksiaan naisena olemisesta, pojistaan ja presidenttipuolisostaan.

Voimakkaan vallankäyttäjän, Urho Kekkosen, puolisoksi nouseminen ei ollut Sylvi Uinolle itsestään selvä halu. Hän hurmaantui Urho Kekkosesta ollessaan samassa työpaikassa Etsivässä Keskuspoliisissa eli Keksivässä Eksytyspoliisissa, kuten he leikkisästi nimittivät.

He avioituivat vuonna 1926, ja siitä parin vuoden kuluttua Sylvi synnytti kaksospojat, Matin ja Tanelin. Urho oli Venhon mukaan Sylville onni ja onnettomuus. Hän kirjoittaa Sylvin pohtivan, mikä hänestä olisi tullut jonkun toisen miehen kanssa.

Presidentin puolisona, ensimmäisenä naisena, eläminen vuoden 1956 vaalien jälkeen ei ollut helppoa. Venho kirjoittaa, kuinka Sylvi pettyi useimpiin ihmisiin sen jälkeen, kun Urhosta tuli presidentti. Tuskaa  tuotti myös seurata vierestä Urhon naisseikkailuja ja varsinkin lehtien kirjoittelua niistä.

”Kun ihmisistä kuoriutuu esiin pyrkyryys ja omanvoitonpyynti, minua kuvottaa. En anna koskaan anteeksi sellaisille ihmisille, joissa näen noita ominaisuuksia.”

Politiikassa ankarana tunnettu presidentti Kekkonen näyttää olleen sitä myös siviilielämässään. Venhon kirjassa Urho sanoo Sylville, että joka ikinen kohtaaminen on valtakamppailu. Tunnetusta asiasta, perässähiihdosta, Venho kirjoittaa Sylvin ajatelleen, että Urho ärsyyntyy hitaammista perässähiihtäjistä, mutta ei hänen edelleenkään saa mennä.  Oivallisesti Venho laittaa Sylvin ajattelevan asiaa laajemminkin: ”Pitää olla tismalleen oikean matkan päässä, on oltava tarpeeksi lähellä, jottei katoa toiselta, ja tarpeeksi kaukana, jottei katoa itseltään.”

Sylvi Kekkonen oli kirjan mukaan hyvin voimakastahtoinen nainen. Hän teki teräviä havaintoja poliitikoista, houkutti Urho Kekkosen kirjoittamaan kannanottoja ja korjaili hänen puheitaan. Näitä havaintojaan hän kirjasi ylös aforistisissa mietelmissään.

”Ihminen, joka kieltäytyy kuulemasta ja ajattelemasta itselleen epämukavia asioita, muuttuu aina lopulta itsekkääksi ja ymmärtämättömäksi.”

Johanna Venhon hienossa romaanissa suurimman elämyksen minulle tuottavat Sylvi Kekkosen ajatukset naisena elämisestä. Toistuvasti Sylvi miettii naiseuden kolmea vaihetta: ”Ennen poikia olin tyttö, yhtenä kappaleena. Niin kuin tyttö on ennen kuin hänestä tulee äiti. Silloin sydän jakautuu niin moneen palaan kuin lapsia on.”

Naisen kolme elämää jakautuu Venhon kirjan kautta Sylvin ajatuksissa ensimmäiseen vaiheeseen, jossa ”opetellaan rakastamaan itseä ja toista ihmistä, toiseen, jossa synnytetään uusia ihmisiä ja se kolmanteen, josta näkyy kaikkiin suuntiin”.

Onnekseen ja onnettomuudekseen presidentin vaimoksi päätynyt Sylvi rakasti kirjoittamista, mutta joutui siinäkin kohdelluksi presidentin puolisona. Hänen elämänsä rajoittui vuoden 1956 valinnan jälkeen, eikä hän saanut elää sellaista elämää, jota olisi ehkä halunnut. Sylville kirjoittaminen ei ollut sitä, että sai elää uudestaan elämänsä, vaan että sai elää elämän, jota ei aikanaan elänyt.

Johanna Venhon kirjassa on kaunista kieltä ja hienoja oivalluksia. Hän kirjoittaa, kuinka Sylvi katselee ikkunaverhoa ja ajattelee, että elämä on silmien edessä kangas, jossa valo hulmahtelee.

Ensimmäinen nainen on tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana.