Marjo Niemi on kirjoittanut moneen suuntaan aukeavan tutkielman kärsimyksestä ja elämisestä. Lähtökohtana on kontrolli ja itsepetos päähenkilöllä, joka haluaa olla jollakin tavalla erikoinen. Kuuleminen on humoristinen mutta samalla syvälle viiltävä kertomus yksinäisyyteen jääneestä ihmisestä.

Jo tapa, jolla Marjo Niemi on jakanut tarinansa, antaa enteitä siitä, että nyt luettavana ei olekaan tavanomainen kertomus yksin jätetystä ihmisestä. Kirja jakaantuu kahdeksaan osaan: Rakkaus, Sota, Laumasuoja, Uskonto, Eläinkunta, Paha, Terapia ja Raha. Näissä luvuissa päähenkilö, Titta, kirjoittaa kirjeitä eri tahoille: rakkaalleen, isälleen, terapeutille ja luostarin johtajalle. Kirja ei ole eheä syy-seuraus-tapainen tarina siitä, miten päähenkilö on joutunut vaikeuksiin ja miten hän niitä ratkoo.

Kirjailija Marjo Niemi kertoi Keravan kirjaston haastattelussa, että teoksen rakenne ei ole ehjä lasi, vaan pirstoutunut peilisali.

”Kuuleminen kuvaa eristäytyneisyyttä, jossa ihmisellä on tarve tulla kuulluksi. Päähenkilö on kotoisin jostain muualta ja luokkahissillä noussut. Kontrolli ja itsepetos ovat lähtökohtina tässä ihmiselle, joka haluaa olla jollain tavalla erikoinen. Kirjan yksin jäänyt Titta lähtee tekemään itsestään suurempaa. Hän luo oman todellisuutensa, linnoituksen, ja se maailma voikin olla tyhjä.”

Koko kirjan voisi Marjo Niemen mukaan ajatella kuvaavan sitä, mitä ihminen tekee kärsimyksellään, mitä hän asettaa itsensä ja maailman väliin kärsiäkseen vähemmän. Tempoileva ihminen etsii keinoja rakkaudesta, uskonnosta, isän auktoriteetin tai lauman ja ystävien kautta. Päähenkilö pohtii eläinten hellyyttä ja niiden alistamista, lahkoutumista, politiikkaa, terapiaa, Alpo Jaakolan patsaspuistoa, omaa maailmaa ja taidetta.

Ensimmäisessä jaksossa, Rakkaus, Marjo Niemi vie lukijan komeroon, jonka seinät Titta päällystää peileillä. Itsensä tutkiminen alkaa omaa kuvastustaan katsomalla ja rakkautta pohtimalla.

Niemen mukaan peilisali liittyy ajatukseen siitä, että kun maailma on sekaisin ja auktoriteetit kaadettu, käperrytään itseen ja itsen kehittämiseen, ollaan osa narsistista kulttuuria. Myös minäkuva on niin tärkeää, että omasta peilikuvasta saattaa muodostua auktoriteetti, Niemi sanoo.

Siirtyminen rakkaudesta Sotaan on ajatuksellisesti jyrkkä, mutta se selittyy Titan halulla saada isänsä huomio. Isälleen hän kirjoittaa, kuinka on noudattanut isänsä ohjeita ja varustautunut mahdolliseen tulevaan sissisotaan.

Niemi aloitti teoksen kirjoittamisen jo vuonna 2018. Laumasuojan luvussa Niemi ei kirjoitakaan koronasta vaan yksinolemisesta, jossa muiden ihmisten lauma ei annakaan suojaa. Kertoja tuntee olevansa luolamaisessa paikassa, jossa mieleen tihkuvat tuskaiset muistot lapsuudesta. Laumasuojassa päähenkilö kirjoittaa ystävälleen kirjettä, jossa ilmenevät toive ja pettymys suhteessa laumaan.

Vaikka tekstiä tuleekin lukea koronailmiöistä irrallaan, silti ajatus lipsahtelee yhdistämään asioita:

”Salainen osa tätä teosta: Peitosta on saattanut levitä näyttelyvieraisiin lintujen levittämää salmonellaa, lintukuumetta, tai sitten myyräkuumetta. Siitä tulisi juttu, jonka uutisarvo olisi taattu. Taiteen vaikutus jää aina katsojaansa pitkäksi aikaa, ja tartuntatauti antaisi tästä konkreettisen muistutuksen, reitti, ja levinneisyysalue piirtyisi esiin.”

Uskonto-luvussa päähenkilö Titta tuntee tarvetta vetäytyä maailmasta luostariin. Niemi kirjoittaa:

”Toivoisin, että ette päästäisi minua enää koskaan pois, ette, vaikka ehdottaisin sellaista elämänvastaista tointa. Kuten ennen teljettiin ihmisiä sairaaloihin, sisäoppilaitoksiin, sotakouluihin ja vankiloihin, niin juuri sillä tavalla teljetyttäisin itseni mieluusti nyt luostariin, hyvästä syystä, teidän avustuksellanne.”

Luostarissa olisi mahdollista saada edes hetkeksi asioita ojennukseen.

”Koko maailma olisi niin paljon helpompi, jos se pysyisi edes tunnin päivässä aloillaan, jos minä saisin laskettua nämä liikkeessä sinne tänne liihottelevat arvot ja normit alas ja keitettyä laihat kahvit. Minua revitään kuin kidutuslaitteessa. Yhtäällä turvallinen vanha maailma houkuttaa, ja toisaalla kaikki on sekaisin ja sanotaanko nyt: että kuitenkin paremmin, kun kaikki voi virrata ja pitää ajatella uudelleen.”

Marjo Niemi käyttää villiä mielikuvitustaan yllättävällä tavalla. Varsinkin luvussa Paha hän laittaa Titan kuvittelemaan, että maailma voisi olla tasa-arvoisempi, jos kaikki kohtelisivat toisiaan hirviömäisesti.

”En haluaisi olla hirviö, mutta hirviöitä me kaikki olemme, vaikka siitä ei saa enää puhua, erityisesti siitä eivät toiset saa puhua, kun taas toiset saavat puhua enemmän hirviömäisyydestään menettämättä samalla kaikkea. Hirviöseuroissa sukupuolia kohdellaan tasa-arvoisesti. Kaikki ovat samalla viivalla ja sillä he pysyvät.”

Rasitteena parisuhteessa Titta näkee sen, että toinen kaataa niskaan pahaa oloaan, sen sijaan, että käsittelisi ne henkilökohtaisella jätteidenkäsittelylaitoksella.

”Jos sen sijaan kumppanini ilmaisee ärtyneisyyttään tai pahaa mieltään minulle, tulen hyvin rajatietoiseksi ja sanon, ettei parisuhteessa sovi kaataa toisen, eli minun, niskaan mitään lietesäiliötä, vaan sellaiset asiat on käsiteltävä itsekseen henkilökohtaisella jätteidenkäsittelylaitoksella.”

Tuntuu siltä, että juuri Paha-luvussa Niemi on päästänyt mielikuvituksensa eniten laukkaamaan. Ensimmäisellä lukukerralla teksti ihmetyttää ja hämmentää, toisella sen sijaan huomaan naurahtelevani paikoin Niemen kekseliäisyydelle.

Niemi laittaa Titan etsimään ratkaisua terapiankin kautta. Hän kirjoittaa entiselle psykoanalyytikolle Gunillalle, mutta paljon apua ei tunnu löytyvän siitäkään. Terapia-luvussa Niemi kirjoittaa:

”Minä olen nyt todennut, että koska sisäänpäin astumalla löytyy vain pahaa mieltä ja seinä, aion jatkossa astella ulospäin itsestäni, luoda itselleni maailman, sopivan olosuhteen, jossa toimia.  Aion muuttaa maailmaa, en itseäni, sillä jos se ei kahdeksassa vuodessa hievahdakaan, on keksittävä jotain muuta.”

Ehkä jonkinlaisina löytöinä Titta kuitenkin voi pitää niitä traumoja, joita hän on kaivellut, koska viimeisessä luvussa Raha hänellä olisi traumoja jakaa muillekin. Rahaa ansaitakseen Titta kokeilee stand up -komiikkaa.

Ajatus viimeisen osion sisällöstä syntyi Niemen mukaan siitä, kun hän ajatteli, mitä ihminen vielä voisi tehdä kärsimyksellään. Hän tursuttaa lopussa sen yleisön korville.

Marjo Niemi sanoo, että lopulta stand up on yritys jollakin lailla hyötyä kärsimyksestä taloudellisesti. Se on huono, epäonnistuva, yritys antaa kaikki, avata kaikki, etääntyä omasta itsestään, tarinallistaa oma elämä kipukohtineen ja edes jollakin tavalla saada huomio, saada äänensä kuuluviin.

 Pelko negatiivisesta kritiikistä pyörii kuitenkin mielessä, kun Titta ajattelee:

”Miten luoda positiivinen kilpi negatiivista palautetta vastaan ja saada mielenrauha kestäväksi vaativissakin olosuhteissa?... Ajan ristiviestintä jauhaa hyvät ihmiset väkisinkin silpuksi, velvollisuudekseni jää täten jakaa tietotaitoni ja oivallukseni eteenpäin.”

Lukija on kulkenut Marjo Niemen tekstien mukana rakkaudesta rahaan erilaisten aiheiden kautta. Niemi on tarkoituksella pirstonut juonivetoista romaanin rakennetta ja samalla kirjoittanut hajalleen repeytyneen nykyajan ihmisen viiltävän ajankuvan.

Katso haastattelu

Haastattelin kirjailija, dramaturgi Marjo Niemeä Keravan kaupunginkirjastossa 20.5.2021. Aiheenamme oli Niemen uusin kirja Kuuleminen (Teos 2021). Voit katsoa keskustelumme Keravan kirjaston Youtube-sivulta.

Marjo Niemen romaanit

• Juostu maa, Teos 2004

• Miten niin valo, Teos 2008

• Ihmissyöjän ystävyys, Teos 2012

• Ihmiskokeita – proseduraalinen kollektiiviromaani (kollektiivissa 14 kirjailijaa), MKS 2016

• Kaikkien menetysten äiti, Teos 2017 (Runeberg kirjapalkinto 2018)

• Kuuleminen, Teos 2021

 Marjo Niemen näytelmät

• Siperia lopettaa, kantaesitys 2003 Teak

• Juakse ko hullu!, kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatteri 2004

• Suuri Pölynimuri, kantaesitys Teatteri Hevosenkenkä 2005

• Ei aina käy niin, kantaesitys Turun Ylioppilasteatteri 2005

• Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu, yhdessä työryhmän kanssa, kantaesitys 2006 Teatteri Siperia

• Odotusaika on maksullista puheaikaa, kantaesitys KOM-teatteri 2006

• Pikku Piru, kantaesitys Ahaa Teatteri 2006

• Elämänkerjuu, kantaesitys Teatteri Siperia 2007

• Näytät vieraalta rakas, kantaesitys Teatteri Jurkka 2009

• Keskellä ruuhkaa juoksee nainen, kantaesitys Teatteri Avoimet Ovet 2017