Tänään 19.3. vietetään tasa-arvon ja kirjailija Minna Canthin päivää. Journalisti, kirjailija, talous- ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Minna Canth (1844–1897) kirjoitti lehtiartikkeleissaan usein naiskysymyksestä.

Näin Minna Canth järkeili Aikakauslehti Valvojassa 1884:

"Naiskysymys on tuottanut suurta häiriötä maahamme", kuullaan tuon tuostakin monen huokaavan. Ja onhan se osaksi tottakin. Uusi aika on herättänyt uusia aatteita, uusia totuuksia eloon, ja nuo aatteet, nuo totuudet pyrkivät voimaan ja valtaan pääsemään. Ne ravistelevat vanhoja, rakkaita tapoja ja tottumuksia, ne kiskovat ja repivät vääriä etuluuloja, joiden alla perustus on lahonnut, ne luovat uusia näköaloja, muuttavat entiset katsantotavat ja osottavat, että samat totuudet, joita isoäiti ja iso-isä pitivät järkähtämättöminä, eivät meille enää olekkaan totuuksia. Tuommoisesta tietysti aina ensi aluksi pientä häiriötä syntyy; mutta onko sitä valittaminen? Onko valittaminen sitä, että nuo suuret henkiset liikkeet, jotka ikäänkuin mahtavana virtana leviävät yli koko sivistyneen maailman, että ne vyöryttävät aaltojaan meidänkin kaukaisille rannoillemme? Ei suinkaan. Yhtä vähän kun sitäkään valitamme, ett'emme ole kuuroja emmekä mykkiä. Elämä on parempi kuin kuolema, valvominen parempi kuin nukkuminen. Jos tämä tunnustetaan totuudeksi miehelle, minkätähden ei siis myöskin naiselle?

Suomessa on luonto kova ja niukka antimiltaan, kansa köyhä ja harvalukuinen, ottaa vasta ensimmäisiä itsenäisiä askeleitaan henkisten rientojen tanterella. Jos se tahtoo kasvaa ja kehittyä, jos se ylipäätään tahtoo elää, tulee sen koota kaikki voimansa, yksin pienimmätkin ja suoda jokaiselle eri ainekselle alaa vapaasen edistymiseen ja työskentelemiseen. Toinen kansanluokka ei saa vaurastua toisen murtumisella, toinen sukupuoli ei saa sortaa toista eikä despootillisen valtansa painolla tukehduttaa sen elinvoimia. Kaikkien eri osien kunnollisuus on kokonaisuuden menestymiselle välttämätöin ehto ja ainoastaan tasaisen, harmoonillisen kehityksen kautta on niinmuodoin vankka perustus kansalliselle sivistyksellemme saatava. Kansalaisena ja ihmisenä tulee siis Suomenkin naisen pyrkiä eteenpäin, tulee uskalijaasti raivata tieltään niitä esteitä, jotka haittaavat hänen yhtämittaista kehitystään ja näyttää kuntoaan ensiksikin siinä, että valloittaa itselleen senlaisen aseman, jossa hänellä on tilaisuutta käyttää voimiaan ihmiskunnan ja totuuden palvelemisessa. Ell'ei hän sitä tee, niin hän laiminlyö velvollisuutensa, eikä ole hänen elämällään silloin muuta merkitystä, kuin enintään tulevan sukupolven maailmaan saattaminen.

Vapautta naiselle! Toiminnan vapautta, ajatuksen vapautta! Vanhojen, jäykistyneiden muotojen ja tapojen paino puristaa ja masentaa meidän henkisiä voimiamme. Vapaan kilpailun este yhteiskunnan eri työaloilla pakottaa meitä aineellisessa kurjuudessa kitumaan. Tällä tavoin nainen muuttuu koneeksi ja kadottaa luonnollisuutensa, ollen vaan toisten apinana. Elämä ja elämän tarkoitus on kuin seitsemällä sinetillä lukittu kirja hänen edessään.

Vaikea mahtaisi olla näyttää, minkä totuuden nojalla mies on riistänyt naiselta kaikki oikeudet ja pidättänyt itselleen kaikki edut. Sillä emmehän enää ole raakalaiskansaa, että meillä ruumiin väkevyydellä oikeuksia anastettaisiin.

Meillä niinkuin muuallakin on naisen vapauttamisen pyrinnöitä kohdeltu enimmiten joko kylmäkiskoisuudella taikka ivalla, vihalla ja mielivaltaisella suvaitsemattomuudella, joka on ilmestynyt milloin hienommassa, milloin törkeämmässä muodossa. Tuota nyt ei auta ihmetellä eikä pahoin peljästyä. Läpi koko historian on ihmiskunnan edistys kulkenut juuri samaa vaivalloista polkua. Vanhoilla-olijoita aina on, joita ympäröitsee nuo traditsioonien tukevat muurit ja etuluulojen pilven korkuiset vuoret. Ajan tunteet eivät saa sijaa heidän sydämissään, eivätkä sen ajatukset heidän järjessään. Mutta totuudella on elinvoimaa. Se hajoittaa muurit, se tasoittaa vuoret ja pääsee kuin pääseekin voitolle.

Vaikka noiden etuluulojen mitättömyys on niin päivänselvä, ett'ei juuri kannattaisi tuhlata niille sanoja, täytynee kuitenkin ottaa puheeksi muutamia semmoisia, joista on pahin vastus ja jotka näyttävät olevan syvimpään juurtuneet.

Ensimmäinen niistä ja se, joka kenties juuri suomalaisessa naisessa voi enimmin epäilystä herättää, on tuo farisealainen vääräuskoisuus, joka julkeaa käyttää pyhää raamattua aseenaan sorron ja mielivaltaisuuden puolustukseksi. Aina siitä saakka kuin farisealaiset ja kirjanoppineet raamatun varjossa Kristusta vainosivat, ovat valon ja edistymisen vastustajat säännöllisesti luuletelleet herkkäuskoisia, että heillä muka on uskonto liittolaisena. Ihmiset, jotka eivät kykene Kristin-opin jaloa henkeä käsittämään, eksyvät muotojen ja dogmien labyrinttikäytäviin siksi kun sokeudessaan rupeavat juuri sitä vastaan sotimaan, jota he luulevat palvelevansa. Kuinka ankaraa vastarintaa semmoiset ihmiset ovat tieteellisille totuuksillekin tehneet, sen pitkin matkaa historia meille näyttää. Mutta nuo totuudet ovat kuitenkin aina voitolle päässeet. Kun muutamia sukupolvia vaan on mennyt, ne jo tunnustetaan oikeutetuiksi ja ennen pitkää niitä pidetään niin välttämättöminä, ett'ei tylsempijärkisetkään voi kylläksi ihmetellä, kuinka semmoista koskaan on saatettu kieltää. On siis aivan luonnollista, että naistakin koetetaan kahlehtia pimeyteen ja orjan tilaan raamatun avulla. Se kunnioitus, joka naisella ylipäätään on uskontoa kohtaan, tekee aseen erinomaisen sopivaksi. Paavalin sanoja vedetään yhä uudelleen esiin, erinomattainkin kun on kysymys naidun vaimon oikeuksista.

Minna Canthin päivän kunniaksi lukusuositukseni on Minna Rytisalon Rouva C -romaani.