Marraskuussa Facebookissa heräsi keskusteluketju Hannu Raittilan teoksista. Jotkut kuvasivat hänen tekstejään (taas kerran) insinööriproosaksi. Mielipiteet vaihtelivat siitä, mikä on Raittilan kiehtovin romaani. Ajatustenvaihdon aloitti ilmeisesti Samuli Knuuti, joka on useiden mielenkiintoisten keskusteluketjujen dynamo Facebookissa.

Insinööriproosan määritelmää kritisoi muun muassa kirjailija Tuomas Kyrö. Hänen mielestään insinööriproosa on aina tuntunut laiskalta määritelmältä. Sitä käyttävät Kyrön mukaan ne, jotka eivät insinöörejä ole. Raittila veti oletetun insinööriyden työkalupakista, hatusta ja ironiasta, arvelee Kyrö, joka ihailee Raittilan kuunnelmatuotantoa.

Kirjoittajat tuntuivat asettavan suosikeikseen muun muassa Canal Granden tai Ei minulta mitään puutu. Ristiriitaisen vastaanoton saaneen Pamisoksen purkauksen kehujia löytyi myös.

Näyttäytyykö insinööriproosa Raittilan teksteissä?

Hannu Raittila kuvaa romaaneissaan usein erilaisten prosessien logistiikkaa. Hän kirjoittaa esimerkiksi, kuinka ihmisten jätevesiä analysoidaan ja niistä löytyy jäämiä huumeista. Atlantis-romaanissa päähenkilö Saarilahti unelmoi rakentavansa Suomen historian kokonaisuudessaan uudestaan teemapuistoksi eräälle saarelle Saimaan näköiseen ympäristöön. Hän ei tyydy vain yhteen taidelajiin vaan kokonaiseen taideteokseen, joka yhdistää lähes kaiken Suomen historiasta.

Kun Raittila kirjoittaa suomalaisuudesta, veden dramaattisesta mahdista ja veden alle jääneestä suomalaisesta Pompeijin raunioista, hän on valinnut kerrontatavakseen esseemäisen kirjoituksen. Tarinassa  kertoja tai keskustelevat päähahmot pohtivat Suomen historiaa, suomalaisuuden olemusta, kaupunkilaisuutta, mielikuvamarkkinointia tai sitä mikä on oikeaa suomalaista perinnettä.

Terminaali-romaanissa yhtenä ongelmana ovat valkoposkihanhet, jotka alkavat jo olla todellinen uhka lentokoneiden turvallisuudelle. Hän kirjoittaa kuinka syyskuussa 1995 useampia kanadanhanhia päätyi nousevan AWACS-tutkakoneen moottoreihin Elmendorfin lentotukikohdassa Alaskassa ja kone putosi.

”Kaikki kaksikymmentäneljä miehistön jäsentä menehtyivät, ja kalliilla huippuelektroniikalla varustettu kone tuhoutui täysin. Elintärkeitä AWACS-koneita suojataan niin tehokkaasti, että yhtään sellaista ei ole onnistuttu saamaan alas sotilaallisin keinoin, vaikka koneita on käytetty kaikissa maailman sodissa ja kriiseissä melkein neljänkymmenen vuoden ajan. Pari hanhea onnistui siinä, mihin maailman parhaat ohjukset ja hävittäjät eivät ole pystyneet.”

Insinööriproosaa vai logistiikkaa?

Raittila aloitti romaanien kirjoittamisen 1990-luvulla. Onko Hannu Raittilan romaanikerronta ollenkaan insinööriproosaa? Raittila pohtii mielestäni useissa kirjoissaan nimenomaan logistisia prosesseja. Jos kirjan henkilöissä on insinöörejä, tekeekö se tekstistä insinööriproosaa? Kysymys oikeammin kuuluukin, onko logistiikka miehistä? Luin logistiikanmaailma.fi-sivuilta tietoja logistiikan historiasta.

”Se (logistiikka) ilmestyi tiedotusvälineisiin 1970-luvulla ja vakiintui vasta 1980-luvulla.  Menettelytapana logistinen toiminta on ikivanha, sillä jo keräily- ja metsästyskulttuurissa tuhansia vuosia sitten ratkottiin logistisia ongelmia. Antiikin aikana Roomassa logistikas-nimiset upseerit hoitivat sotaväen raha- ja huoltoasioita.

Käytännössä sen ajan logistiikka on tarkoittanut sotaväen majoitus- ja kuljetustaitoa sekä armeijan tarvitseman huollon järjestelyä. Nykyajan armeijassa on samaa tarkoitusta varten huoltokomppaniat ja jokaisessa komppaniassa logistiikasta vastaa vääpeli. Kreikan kielessä sana logistikos on tarkoittanut myös matemaattista eli symbolista logiikkaa tai yksinkertaisesti laskutaitoa.

Nykyaikaisessa merkityksessä käsite tuli käyttöön toisen maailmansodan aikana. Sodan jälkeen alkoi logistiikan tieteellinen tarkastelu ja siitä tuli yleisesti käytetty käsite kuljetuksia ja tuotantoa tutkivien taloustieteilijöiden ja insinöörien keskuudessa. Erityisen sysäyksen toi Korean sota 1950-luvulla, kun Yhdysvallat kävi sotaa maapallon toisella puolella, mikä tietenkin oli suuri logistinen haaste.”

Nykyaikaisella logistiikka-käsitteellä tarkoitetaan maailmankaupan ja globalisaation toimintamalleja. Se on materiaalien, rahojen ja tietojen hallintaa. Olennaista kaupankäynnissä on näiden verkostojen hallinta.

Naisten hallitsema logistiikka Suomessa

Sotien jälkeen yleistynyt logistiikan tarkastelu on Suomessa mielenkiintoista, kun ajatellaan, ketkä sotavuosina maassamme huolehtivat logistiikasta. Rintamataisteluissa miehet tekivät mitä määrättiin, mutta huoltojoukot ja varsinkin naiset huolehtivat siitä, että koko organisaation logistiikka edes jossain määrin toimi. Kotirintamallakin nimenomaan naiset huolehtivat elintarvikkeiden, vaatteiden ja lastenhuollon logistiikasta.

Väitän naisten roolia Suomessa hyvin suureksi siinä, miten paljon eteenpäin logistinen huoltoajattelu on kehittynyt. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Hannu Raittila on jäljittänyt niitä muutoksia, joissa naisten rooli on ollut erityisen suurta. Se ei tee Raittilan kirjoituksista insinööriproosaa.

Mitä Raittila tekee nyt?

Toistaiseksi viimeisimmän romaaninsa Nollapiste Hannu Raittila julkaisi vuonna 2014. Siinäkin hän järkeili veden olemuksesta, maapallon merivirroista ja tuulijärjestelmistä. Se oli ihmisiin vaikuttavan olemassa olevan ympäristön analysointia. Raittila kirjoitti, kuinka luonnonjää oli aikanaan maailmankaupassa yhtä olennaista kuin puuvillan, kahvin, viljan tai sokerin kauppa.

Miksi hiljaisen romaanikerronnan uudistaja on viettänyt hiljaiseloa? Toivottavasti Nollapiste ei nimenä ollut enne. Raittila on vetäytynyt julkisuudesta niin, ettei juuri tule haastatteluihin. Toivoisin, että maailman aina valpas tarkkailija ja ennen kaikkea perusteellinen analysoija on kaikessa hiljaisuudessa kirjoittamassa uutta kirjaa.

Katso Aamun kirja -haastattelu: Hannu Raittila, Terminaali Areenasta. Raittilan romaani Terminaali oli vuoden 2014 Runeberg-kirjallisuuspalkinnon voittaja. Romaanin pääteemoja ovat sopeutumattomuus, epävarmuus, pelot ja itsekkyys. Hannu Raittila oli Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin vieraana Aamun kirjassa 21.11.2013.