Kirjallisuustoimittaja

View Original

Naisten pitkä marssi

Tommi Kinnusen romaani Ei kertonut katuvansa kertoo viiden naisen sodan jälkeisen matkan lisäksi myös naisten pitkästä marssista halki vuosisatojen kohti vapautta. Saksalaissotilaiden kanssa Norjaan lähteneet naiset etsivät tietään takaisin Suomeen ja vapauteen.

Kirja ei rajoitu vain sodan jälkeiseen vaellukseen, vaan se nousee naisten vertauskuvaukselliseksi matkaksi kohti omia itsenäisiä valintoja. Se tekee Kinnusen kirjasta suuren. Tämä tuli minulle ilmeiseksi kirjan nimestä ja loppuratkaisusta. Naisten ei pidä katua omia itsenäisiä ratkaisujaan, joilla he pyrkivät tekemään elämästään paremman.

Ei ole ihme, että Tommi Kinnunen on ollut neljällä romaanillaan jo kolme kertaa Finlandia-palkintoehdokas. Hän on hionut kirjojensa rakenteet, kertomukset ja kielen niin ehjäksi, että jokaisen kirjan lukeminen on nautinto.

Sattuman mukanaan tuomat muutokset ja niistä johtuvat valinnat ihmisten elämässä ovat vakiovälineistöä kirjailijoilla tarinoiden kerronnassa. Mutta sattuman käyttö ja elämän polkujen kirjoittaminen niiden vaikutusten kautta myös erottaa erinomaiset kirjailijat hyvistä. Tommi Kinnunen kirjoittaa päähenkilönsä Irene Eeva Miettisen pohtimaan sattumia elämässään:

”Koko elämä tuntui Irenestä sattumanvaraiselta, kun sitä näin jälkikäteen mietti, vaikka aiemmin siinä tuntui olevan paljonkin järkeä. Juuri silloin, kun luuli tehneensä oikeat valinnat, järkevät ja pitkään harkitut, alkoi maailma vääjäämättömästi muuttua. Kun oli vakuuttunut, että arki tulisi loppuiän sujumaan niin kuin suunniteltu oli, tutut asiat muuttuivat tuntemattomiksi, eikä mikään enää ollut ennallaan. Yhtäkkiä varmat mielipiteet vaikuttivat lapsellisilta, ja tehdyt päätökset osoittautuivat sellaisiksi, joissa oli valittu monista vaihtoehdoista se kaikkein kurjin.”

Yksittäisten, sattumalta valittujen, ratkaisujen rinnalle Kinnunen asettaa maailman sattumanvaraisilta tuntuvat mullistukset. Näiden sattumuksien sekamelskassa yksilön on valittava tiensä. Kinnunen osoittaa kirjallaan kuinka mahdotonta on ihmisen onnistua valinnoissaan, kun maailman suuret mullistukset riepottelevat väkivaltaisesti ja tekevät hyvät pyrkimykset tyhjiksi.

Kinnusen naisille koko maailma ja sen tapahtumat ovat kohtuuttomia. He eivät pystyneet tuohon aikaan sodan jaloissa elämään rauhassa ja punnitsemaan hyvistä mahdollisuuksista parhaan. Valittavina oli ainoastaan surkeiden vaihtoehtojen välillä.

Yksi Kinnusen vaellusnaisista, Siiri, oli Suomesta lähtiessään ehkä kuvitellut, että hän olisi voinut taistella saksalaisten mukana bolševismia vastaan. Hänen haaveensa oli, että ”kerrankin kaikki olisivat toimineet yhdessä, miehet ja naiset rinnakkain kuin Suomen ja Saksan kansat. Mutta ei naisille taas ollutkaan tarjolla kuin vain synnyttäjän paikkoja.”

Kinnunen laittaa naisensa kulkemaan miesten raivaamia teitä pitkin kohti menneisyyttä, joka voisi ehkä tarjota jotain parempaa kuin sodan vuodet saksalaisten kanssa. Toiveet ja pelot vuorottelevat naisten mielissä.

Vaikka takaisin menneisyyteen vievä tie on kapea, naiset tuntevat kuitenkin olevansa kuin osa luonnon kokonaisuutta. ”Aili ei tehnyt eroa itsensä ja metsän välillä, vaan kaikki oli samaa sykkivää elämää”, Kinnunen kirjoittaa.

Leirillä ollessaan naisten piti pitää huomio omissa askareissa ja lähiajan tapahtumissa. Ehkä se oli myös selviytymiskeino ahdistavuuden keskellä. Maantietä kulkiessaan tunturimaiseman laajuus oli melkein pelottavaa, kun yhdellä silmäyksellä näki turhan kauas ja liian paljon kerralla.

Kunniaa Kinnunen tekee ainakin kahdelle kirjailijalle laittaen tekstiin heidän kirjojensa nimet.

Reko Lundánille: ”Teillä ei ollut nimiä, ei kylttejä määränpäästä tai etäisyydestä. Jokaisen risteyksen kohdalla Irenen, Katrin ja Veeran piti päättää, minne suuntaan mennä, ja he kääntyivät aina reiteistä leveimmälle ja käytetyimmälle.”

ja Hannu Raittilalle: ”Koska sinulla on minut, ei sinulta mitään puutu.”

Itsenäisen naisen esikuvaksi nouseva Irene tekee kirjan lopussa oman ratkaisunsa, eikä sitä kadu. Hän jatkaa elämäänsä itsenäisenä, vaikka saakin miehisen polttomerkin itselleen.

Kirjailija Tommi Kinnunen. Kuva Joonas Brandt.

Tommi Kinnusen romaanit

  • Neljäntienristeys, WSOY 2014 (Finlandia-ehdokas)

  • Lopotti, WSOY 2016 (Finlandia-ehdokas)

  • Pintti, WSOY 2018 

  • Ei kertonut katuvansa, WSOY 2020 (Finlandia-ehdokas)

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa (WOY 2020)