Hiuskarvan varassa
Espanjantauti koetteli ankarasti isoäitini perhettä Amerikassa 1900-luvun alkupuolella. Virus oli surmata isoäitini ja varjosti isäni vauva-aikaa. Isovanhempani Helmi ja Antto Puttonen olivat matkustaneet Suomesta Amerikkaan vuonna 1913. He asuivat Detroitissa, jossa Antto oli Fordin autotehtaalla töissä. Perheeseen syntyi ensimmäinen poika, Olavi, vuonna 1916. Toinen lapsi, isäni Kalevi, teki tuloaan vuoden 1918 heinäkuun lopulla.
Ensimmäiset sairastuneet havaittiin yhdysvaltalaisella sotilasleirillä 11. maaliskuuta 1918. Tauti levisi nopeasti, ja jo heinäkuussa tauti oli sairastuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Espanjankuumetta on sanottu kaikkien aikojen tuhoisimmaksi influenssapandemiaksi. Se tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä vuosien 1918–1920 aikana.
Isoäitini Helmi kirjasi muistiin tuntemuksiaan Amerikassa tautivuonna seuraavasti:
29.7. 1918 Jokohan pienokaisemme syntyy tänään? Antto lähti hakemaan lääkäriä ja Aunea. Aune on luvannut olla muutaman päivän auttamassa. En voi enempää kirjoittaa, sillä tuskat ovat usein ja ankarat.
Samana päivänä kello 4 Kaikki on onnellisesti nyt tapahtunut. Meillä on toinen poika. Hän syntyi kello 9 aamulla. Olin ainoastaan kolme tuntia kipeänä. Kun olin vuoteessa vähän ennen lapsemme syntymistä, niin Olavi kävi usein antamassa minulle suukon ja sanoi: Olavi on äidin hyvä poika, ihan aina. Tuntui ikään kuin se olisi antanut voimaa ja rohkeutta valittamatta kestää ankaria poltteita.
5.10. 1918 Kerttu sisko tuli tänne muutama päivä sitten ja hänessä oli kuumetta. Emme päästäneet häntä lähtemään pois kuumeisena, vaan pakotimme hänet vuoteeseen ja kutsuimme lääkärin. Tutkittuaan häntä lääkäri totesi taudin olevan nyt täällä liikkeellä olevaa ankaraa kuumetautia, jota sanovat espanjankuumeeksi. Lieneekö tullut Espanjasta. Nyt on jo Kertulta kuume jonkun verran laskenut ja hän voi jo syödäkin.
15.10. 1918 Nyt on ollut koettelemuksen aikaa. Lienenkö saanut Kertusta sen kuumetaudin tartunnan, mutta vaikeaa on ollut. Sitä kuumetautia on nyt ollut kaikkialla koko kaupungissa niin, että sairaalat ovat täynnä potilaita. En minä olisikaan voinut lasten tähden sairaalaan lähteäkään. En tosin ole jaksanut heitä hoitaa, mutta Antto oli pois töistä ja hoiteli meitä. Oli soma nähdä miten varmasti ja rakkaasti hän pikku Kalevia kylvetti. Olavi seisoi vieressä ja sanoi usein: Me miehet pesemme vauvaa.
Minussa oli kuume niin ankarana, että meinasi saada hourimaan. Jos suljin silmäni, tuntui kuin olisin ollut suuressa huoneessa, jossa oli isot seinäraot ja pahannäköisiä naamoja kurkisteli niistä seinäraoista. Kun aukaisin silmäni ja näin, että olin kotona, oli kaikki hyvää. Kerran kun lääkäri oli täällä ja mittasi kuumeen, hän ihmetteli kun olin hourinut. Sanoi monen jo vähemmässäkin kuumeessa hourineen. Siihen kuumetautiin on kuollut paljon ihmisiä täällä Detroitissa. Eräskin tuttu suomalainen rouva Hilma kuoli vaikka oli sairaalassa hoidossa.
Kuume kuivasi minusta maidon, etten voi ruokkia Kalevia rinnoillani. Ruokin häntä apteekista saatavalla jauheella, josta valmistetaan maidon tapaista ainetta ja hyvin näkyy poika siitä pitävän ja sillä vahvistuvan.
Hän on kiltti ja terhakka lapsi. Oli onni, ettei Antto ole tullut samaan kuumeeseen, sillä kuka silloin olisi hoitanut lapsia, kun ei saanut vierasta auttajaa, sillä kaikki pelkäsivät tartuntaa.
Aune oli tohtori Reinboltin apuna monessa kodissa kuumesairaita hoitamassa ja he kaikki paranivat. Tohtori Reinboldt on saksalaisista vanhemmista täällä syntynyt ja on etevä lääkäri sekä muutenkin ystävällinen ja huolellinen mies.
Vuoden viimeinen päivä 1918 Nyt on taas vuosi loppuun kulunut, iloineen ja suruineen.
Suomi sai vihdoinkin itsenäisyyden 6.12.1917. Ihana asia.
Sukulaisemme siellä voivat kaikki hyvin ja nyt jo kulkevat kirjeetkin tavalliseen tapaan.
Minäkin olen ollut terve, mutta jäi jonkunlainen heikkous, ettei tahdo jaksaa koko päivää touhuta lasten kanssa. Kävin hiljattain tohtori Reinboltin luona, joka hoiti minua silloin, kun sairastin ja hän määräsi jotakin lääkettä ja käski lepäämään silloin kun väsyttää.
Kuumeko lienee saanut sen aikaan, että hiukset lähtevät kammatessa aivan suurina tukkoina.
Se on ihana asia, kun lapset ovat terveitä eikä heihin ole tarttunut.
Nyt muutaman tunnin kuluttua vaihtuu taas vuosi.
Otteet ovat isoäitini Helmi Puttosen päiväkirjasta vuodelta 1918.
