Nov 10

Nov 10 Isät Platonin antiikissa

Miten länsimaisen filosofian isät suhtautuivat naisiin? Toimiiko perheen työnjako tehokkaimmalla tavalla, jos naiset tekevät suurimman osan töistä?

Miten nämä filosofimiehet puhuivatkaan aikanaan naisista? Sillä aivan varmasti he naisista keskustelivat – noista ihmeellisistä, miehistä poikkeavista, olennoista. Joutuivatko naiset kokemaan antiikin Ateenassa häirintää vai olivatko he tasa-arvoisia miesten kanssa?

Kun luin ja selasin uudelleen läpi Platonin teoksia ja perehdyin Päivi Setälän erinomaiseen teokseen Antiikin nainen, hämmästyin miten tasa-arvoinen olikaan Platonin käsitys naisista ja miehistä. Samalla heräsi ihmetys, mitä onkaan tapahtunut vajaan kolmen tuhannen vuoden aikana. Miksi naisten ja miesten tasa-arvo on vieläkin niin kaukana Platonin ajatuksista? Filosofien pohdiskelut ja tuon ajan käytäntö saattoivat toki olla antiikin Kreikassa ristiriidassa keskenään.

Platon kirjoitti Valtio-osassaan kuinka Sokrates ja Glaukon väittelivät naisten ja miesten ominaisuuksista. ”Jos ainoaksi eroksi osoittautuu se, että nainen synnyttää ja mies siittää, emme voi sanoa tämän vielä todistavan, että nainen eroaa miehestä siinä mielessä kuin tarkoitamme, vaan katsomme edelleenkin, että vartioidemme ja heidän naistensa on toimittava samoissa tehtävissä”, Platon kirjoittaa. (Valtio, 454e)

Tästä keskustelu etenee naisten ja miesten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, jopa hiusten määrään ja kaljupäisyyteen saakka. Sopu keskustelussa näyttää löytyvän siitä, että ihmisen henkilökohtaiset osaamiset ja ominaisuudet ratkaisevat, onko hän sovelias johonkin tehtävään – ei siis sukupuoli.

Platonin mukaan Sokrates esitti naisille ja miehille samanlaista koulutusta eri aloilla, jotta selviäisi ovatko molemmat kykeneviä samanlaisiin tehtäviin. Valtio-osan tekstissä Platon on kuitenkin ristiriitainen, koska hän kirjoitti, että ”yksikään tehtävä valtion hoidossa ei siis kuulu naiselle siksi, että hän on nainen tai miehelle siksi, että hän on mies. Luontaiset taipumukset ovat jakautuneet tasaisesti kummankin sukupuolen kesken, ja on luonnonmukaista, että nainen osallistuu kaikkiin tehtäviin ja mies samoin, mutta nainen on kuitenkin kaikessa miestä heikompi”. (Valtio, 455e)

Toisaalta Lait-osiossa Platon kirjoitti, että ”Meidän maissamme vallitseva käytäntö on suurinta hulluutta, siis se, etteivät kaikki, niin miehet kuin naiset, kaikin voimin ja yksissä tuumin suorita samoja harjoituksia. Sillä näin saadaan lähes joka suhteessa puolinainen valtio kahdenvertaisen asemesta, vaikka kustannukset ja vaivannäkö ovat yhtäläiset; ja toki tällainen on lainsäätäjältä kummastuttava erehdys.” (Lait, 805a)

Päivi Setälä osoittaa teoksessaan Antiikin nainen, että Platonin mukaan naisen sielu ja siten myös intellektuaaliset kyvyt ovat alkuperältään samat kuin miehenkin. ”Näin ollen naisella on samat mahdollisuudet kuin miehelläkin saavuttaa autuaaksi tekevä tieto todellisesta hyvästä. Tämä selittää Platonin uskon naisten potentiaalisiin kykyihin ja siten myös vaatimukset yhtäläisestä kasvatuksesta eri sukupuolille”, Setälä kirjoittaa.

Jo paljon ennen Platonin aikaa, noin 700-luvulla eaa., elänyt Homeros kirjoitti länsimaisen kirjallisuuden perusteoksissa (Ilias ja Odysseia) naisten itsenäisestä oikeudesta kotitalouksissa. Yhteisöllisissä tehtävissä naisia oli paljon vähemmän kuin miehiä. Homeros ei kuitenkaan kirjoittanut halventavia huomautuksia naisista. Odysseiassa on voimakkaita naishahmoja. Penelope oli ovela viivyttelyissään kilpakosijoita kohtaan.

Platonin ja Aristoteleen naiskäsitykset eroavat toisistaan. Platon hahmotteli filosofiassaan ensimmäisenä ajatuksia naisten ja miesten tasa-arvoisuudesta. Platonin mielestä sukupuoli ei ole määräävä silloin, kun on kysymys ihmisen arvosta tai siitä, mitä hän voi ja mitä hänen tulee tehdä. Platonin ajatuksen tavoitteena on valtion hyvä – valtion ei kannattanut tuhlata naisten panosta ja osaamista yhteisen hyvän tavoittelussa. Teoreettinen tieto ja logiikka ovat naisille ja miehille Platonin mielestä samat. Biologia ei voi estää eri sukupuolia saavuttamasta samoja hyveitä. Näin kirjoittaa Päivi Setälä kirjassaan Antiikin nainen.

Aristoteles määritteli naisen ”epätäydellisemmäksi” kun mies. Nainen pystyy ajattelemaan, muttei toimimaan miehen tavoin rationaalisesti.

Vaikka Platon tunnustaa naisen ja miehen erilaisuuden, hän kuitenkin päättelee, ettei valtion tehtävissä ole erikseen tehtäviä naisille ja miehille.

Hiukset ja tasa-arvo

Platon sanoo Sokrateen pohtineen, että ”ei ole miehen ja naisen välillä oleellisempaa eroa kuin kaljun ja hiuksisen miehen välillä, kaikki ihmiset ovat siis hyviä samalla tavalla, koska samat ominaisuudet tekevät heistä hyviä.” (Menon, 73b)

Aleksanteri Suuren jälkeisellä hellenistisellä ajalla (noin 300 eaa. – ajanlaskun alkuun) naisen ja miehen avioliitto oli kahden ihmisen välinen sopimus, ja kuilu naisen ja miehen välillä oli Setälän mukaan kadonnut. Avioliittosopimuksissa määriteltiin molemmille osapuolille samat oikeudet ja velvollisuudet. Myötäjäiset palautuivat naiselle ja miehelle kuului lasten ylläpito. Tuon ajan filosofia korosti naisille samanlaisia koulutusmahdollisuuksia kuin miehillekin. Koulutuksen mahdollisuus tosin kohdistui ilmeisesti yläluokan tyttöihin ja naisiin.

Aleksanteri Suuren mahtava armeija kuljetti miehiä laajoissa sodissa, ja silloin kodit kestivät naisten työn turvin. Naiset viljelivät maata ja hoitivat useita ammatteja.

Paavali saapuu Ateenaan

Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen Paavali saapui Ateenaan noin vuonna 50–54 jaa. Hänen saarnansa kristinuskosta on saattanut muuttaa paljon käsityksiä naisten asemasta perheissä ja yhteisöissä. Syyllistämättä kristinuskoa, voi ajatella, että Paavalin näkemykset poikkesivat paljon Platonin suhteellisen tasa-arvoisesta naiskäsityksestä.

Filosofian tohtori Antti Arjava puolestaan kirjoittaa, että naisten asema Rooman valtakunnassa oli vahvempi kuin missään Euroopassa ennen 1900-lukua. Hän pohti väitöskirjassaan vuonna 1994, mitä naisille tapahtui, kun valtakunta hajosi, kristinusko nousi valtionuskonnoksi ja antiikki kääntyi keskiajaksi. Arjavan mielestä kristinusko ei juuri vaikuttanut siihen, kuinka naisen asema perheessä ja yhteiskunnassa ymmärrettiin: kirkko sopeutui vallitseviin oloihin.

”Yleisemmin ottaen antiikin aika tukee käsitystä, että vakaa valtio ja rauhalliset olot suosivat naisia. Vaikka perhekin oli tärkeä, painopiste oli enemmän yksilöiden ja valtion välillä. Naiset eivät tarvinneet sukua tai aviomiestä puolustamaan itseään, vaan heitä kohdeltiin riippumattomina kansalaisina, joilla oli täydet omistusoikeudet. Varhaiskeskiajan Euroopasta järjestynyt esivalta katosi. Kiistoja selviteltiin jumalantuomioilla ja kaksintaisteluilla ja niitä jatkettiin verikostolla. Koska sekä valtio että yksilö olivat heikompia, suvun merkitys kasvoi. Kun lihasten koko ratkaisi, naisten asema taantui”, arvioi Arjava.

Naisilla oli Arjavan mukaan Roomassa miesten kanssa yhtäläinen perintöoikeus. Poikia suosittiin Roomassa perinnönjaossa vain hiukan, ja se oli mahdollista ainoastaan testamentilla. Muussa tapauksessa tytär peri yhtä paljon kuin poika. Tämän seurauksena Roomassa oli tuntuva määrä naisia, jotka hallinnoivat perimäänsä omaisuutta itse läpi elämänsä, kirjoittaa Arjava.

Avioero oli mahdollista lain mukaan yhtä lailla naiselle kuin miehellekin. Roomassa oli Arjavan mukaan merkittävä määrä uusperheitä sekä kuolleisuuden että avioerojen vuoksi.

Lähteet:
Platon: Valtio (suom. Marja Itkonen-Kaila)
Platon: Timaios (suom. Marja Itkonen-Kaila, A.M.Anttila, Marianna Tyni)
Platon: Lait (suom. Marja Itkonen-Kaila, Holger Thesleff, Tuomas Anhava, A.M. Anttila)
Päivi Setälä: Antiikin nainen (Otava 1993)
Antti Arjava (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.): Naiset aikakausien rajalla