Viattomuuden kuolema
Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? -romaanin lukija joutuu irrottautumaan tavanomaisesta aikakäsityksestä. Hänen kerronnassaan menneisyyden eri ajat, nykyisyys ja tulevaisuuskin ovat samanaikaisesti läsnä. Menneitä asioita ei kerrota perinteisinä takaumina.
Jos menneisyydessä on tapahtunut jotain peruuttamattoman vastenmielistä ja väkivaltaista, se voi sekoittaa mielen niin, että siitä jää pysyvä vamma. Näin tuntuu käyneen Fagerholmin romaanissa Gustenille. Hän kärsii tarinan henkilöistä eniten joukkoraiskauksesta, johon hän kolmen muun nuorukaisen kanssa osallistui nuoruudessaan. Hyvin toimeentulevien vanhempien lapset eivät selviä aikuisuuteen turvalliselta näyttävässä huvilakaupungin ympäristössään.
Fagerholm ei näytä raskauttavan lukiolaisnuorukaisia omien vanhempien synneillä. Vanhempien omat valinnat suhteissaan menevät toki melkoisesti ristiin. Pahuus heissä syntyy jostain muusta. On houkutus lukea kirjaa ajankuvana, ja Fagerholm kirjoittaakin teoksensa nimen yhteyteen viattomuuden kuoleman: ”Viattomuuden kuolema. Kuka tappoi bambin?”
Kirja on nimetty englantilaisen punkrock-yhtyeen, Sex Pistolsin, kappaleen mukaan. Yhtyeen aikakauteen, 1970-luvulle, kirja ei kuitenkaan sijoitu, vaan siinä ollaan 2000-luvulla. Kun ajattelen 1970-lukua, silloin jossakin mielessä usko maailman muuttamiseen ja oikeudenmukaisempaan elämään murentui. Syynä olivat 1960-luvun lopun tapahtumat ja varsinkin Vietnamin sodan maailmanlaajuinen tragedia.
Musiikillisia viitteitä kirjassa on muitakin, muun muassa CCR ja Bruce Springsteen. Kuitenkaan teos ei avaudu yhteiskunnallisten muutosten suuntaan. Pikemminkin se keskittyy ihmisten henkilökohtaisten suhteiden monimutkaisuuteen.
Tarinan keskiössä ovat Gusten ja hänen äitinsä Angela sekä Nathan ja hänen äitinsä Annelise. Lukiolaispojista, Gustenista ja Nathanista, Fagerholm kirjoittaa arvoituksellisesti vaihdokkaina. Heidän nuoruuden vastaparinaan ovat tytöt Emmy ja Saga-Lill, poikien on-off-seurustelukumppanit.
Blogia pitävä Emmy haroo ikävyyksien keskellä jonkinlaista varmuutta elämäänsä muuntelemalla totuutta. Hän kirjoittaa, että totuuden mahdollisuus oli olemassa – tai on yhä. Emmyä neuvova mentori opastaa, että totuuden ja legendan vaihtoehdoista kannattaa valita legenda. Ikävyyksien sijaan Emmy haluaa ja vaatii, että saa ajatella elämän pieniä asioita.
Fagerholm osoittaa tarinallaan, että totuuden selville saaminen ei ole helppoa monesta syystä. Ihminen sulkee mielessään pääsyn menneisiin kipeisiin asioihin ja sekoittaa itsekin tarkoituksella motiivejaan. Mielenmyllerryksen kaoottisuuteen fagerholmilainen tapa kertoa istuu erityisen hyvin.
Tavanomaisemmin kerrotuissa romaaneissa syyt ja seuraukset ajoittuvat loogisesti toisiinsa ja selittyvät auki. Monika Fagerholm kirjoittaakin, ettei asioita voi lopullisesti ymmärtää, muuten kuin romaaneissa.
”Ymmärtää, todella tajuta jotain tietyllä hetkellä ei ole sama asia kuin ymmärtää lopullisesti, ikuisesti. Niin on vain romaaneissa. Koska se on niin helppo kirjoittaa.”
Vimmaisesti ryöppyävä kieli harvoin vaikeuttaa lukuelämystäni, mutta tässä kirjassa Monika Fagerholmin tapa käyttää sitä aiheutti minussa tehoa loitontavaa etäisyyttä.
Vem dödade bambi? / Kuka tappoi bambin? on tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana.
Monika Fagerholm: Vem dödade bambi? / Kuka tappoi bambin? (Förlaget/Teos, 2019, suomentanut Laura Jänisniemi)
Kirjailija Monika Fagerholm on toisen kerran Finlandia-palkintoehdokkaana. Kuva Stefan Bremer.
