Nov 3

Nov 3 Kauniiksi hiottu timantti

Joel Haahtelalla on hieno tapa aloittaa kirjansa. Usein jo ensimmäinen kappale saa minut valtaansa ja herätettyä sellaisen mielenkiinnon, että luen kirjan lähes yhtäjaksoisesti loppuun.

”Lumisade alkoi hetki sitten. Olen kuullut sanottavan, että tähdet ovat enkelten sydämiä, jotka palavat heidän läpikuultavissa ruumiissaan. Mutta pimeys on sammuneita sydämiä, joita on monen verroin enemmän, ja siksi yössä on enemmän pimeyttä kuin valoa. Ja lumisade on sammuneiden sydänten tuhkaa.”

Romaanin koukuttavuutta lisää arvoitus, joka ei selity auki. Näinhän käy useille ihmisten mysteereille, itse piiloon pannuille muistoille ja koetuille vääryyksille. On turhaa miettiä mikä tarinassa on niin sanotusti totta – kaikkihan kirjailijan kirjoittama on fiktiota.

Tarinassa mies matkustaa Pyreneille luostariin selvittämään Pyhän Adèlen mysteeriä. Naisen kerrottiin pudonneen jyrkänteeltä mutta selvinneen vahingoittumattomana. Tämän jälkeen hän teki paikkakunnalla ihmetekoja, ja hänet julistettiin pyhimykseksi. Googlaaminen naispyhimyksistä ei tuota osumia Adèleen.

Adèlen kysymys on kuin mielentilan tai mielenjärkkymisen ensi tunnelma. Aluksi ihminen selittää sitä itselleen ja ehkäpä läheisilleen kauniina tarinana. Mutta vähitellen pinnan alta alkaa paljastua ikäviä muistoja, tuskaa ja epäonnistumista. Haahtela laittaa vaivihkaan lukijan pohtimaan sitä, kuinka sidottuja olemme menneiden sukupolvien kahleisiin. Tarinassa esiin nousee päähenkilön hankala suhde omaan isäänsä ja tuskat äitinsä kohtalosta.

Klassisia kieliä ja kirkkohistoriaa opiskellut kertoja uskoo rationaaliseen järkeen ja luottaa itseensä kunnes se kyseenalaistuu. Luostarissa asiakirjoista Adèlen kohtaloa selvittävälle alkaa munkkien elämä ja päivärutiinit näyttäytyä kiehtovalta ja varmuutta sekä rauhaa tuottavilta. Hiljaisuuden mysteeri tuottaa lukijallekin aavistuksen jostakin pyhyydestä.

Haahtelan kirja laittaa ajattelemaan myös kuinka vähäinen onkaan naisten rooli kristinuskossa. ”Pidätkö kristinuskoa naisten kärsimyksen historiana? Isä Jean sanoo, että kirkon historia on pitkälti miesten historiaa, vaikka sen pitäisi olla yhtä paljon naisten historia.”